Tärkeimmät hankittavat vakuutukset
Koska ihmisen elämä täällä on arvaamatonta, on tärkeimmät asiat hyvä vakuuttaa vahingon varalta. Lisäksi on olemassa vakuutuksia, jotka on suorastaan pakko hankkia liittyen lainsäädäntöön tai esimerkiksi pankkilainaan. Vakuutusten kirjo on todella laaja ja tällä hetkellä vakuuttaa voi melkeinpä mitä tahansa. Tässä on tärkeimpiä vakuutuskohteita, joiden vakuuttaminen on hyödyllistä ja jopa välttämätöntä.
Ihminen itse
Vaikka ihmisen elämää ei voikaan korvata rahalla, saattaa ylimääräinen raha kuitenkin auttaa pahimman vaiheen yli. Tästä syystä vakuutuksen ottajalla ja hänen perheenjäsenillään tulisi olla tapaturmavakuutus, jossa on myös korvaus kuolemantapauksen varalta.
Myös sairauksia vastaan voi varautua ottamalla hoitokuluvakuutuksen, jolloin esimerkiksi yksityisten lääkäripalveluiden käyttäminen on helpompaa ja hoitoon pääsy nopeampaa.
Ainakin kaikilla perheen päillä, eli vanhemmilla, tulisi olla myös henkivakuutukset, jotta kuolemantapauksessa esimerkiksi lainanmaksusta selvitään jatkossakin.
Koti on tärkeä
Ihminen viettää ison osan elämästään kotona ja kotiin kertyvät ne arvokkaimmat hankinnat ja tottakai myös muistot. Kotia voi suojata kotivakuutuksella, johon saa liitettyä niin irtaimiston- kuin itse rakennuksenkin vakuutuksen. Omakotiasujat vakuuttavat siis myös talorakennuksen kuten myös pihapiirin muut rakennukset, mutta esimerkiksi vuokralla tai osakkeessa asuvalle riittää pelkkä irtaimiston vakuutus, koska rakennuksen omistaja on velvollinen huolehtimaan vakuutusturvan kuntoon.
Kotivakuutukset kattavat yleensä esimerkiksi tulipaloista, vesivahingoista tai tuhoeläimistä johtuvia vahinkoja. Irtaimiston vakuutus puolestaan kattaa esimerkiksi kodinkoneiden särkymisen.
Auto on monelle välttämätön
Suomi on pitkien välimatkojen maa, ja täällä monet tarvitsevat välttämättä autoa. Auto puolestaan tarvitsee ainakin liikennevakuutuksen, joka on lakisääteinen. Lisäksi autoon saa otettua myös erilaisia Kasko-vakuutuksia, jotka kattavat myös omalle autolle sattuneita vahinkoja, liikennevakuutus kun keskittyy vain toisen osapuolen kulujen kattamiseen.
Olipa vakuutustarve millainen tahansa, asiaa kannattaa miettiä ja sen tiimoilta kannattaa olla yhteydessä vakuutusyhtiöihin, joissa osataan kyllä neuvoa riittävä vakuutussuoja kullekin asiakkaalle.